Viljelyn ABC

Aloittelijan yrttikasvatusopas

Uuden harrastuksen aloittaminen on helppoa, kun tietää mistä voi saada vastauksia kysymyksiinsä. Tätä tarkoitusta varten olemme koonneet yrttien kasvatuksen FAQ:n eli joitakin tavallisimpia kysymyksiä ja vastauksia niihin.

Ryhdy rohkeasti yrttejä viljelemään - pienimuotoisesti vaikka ikkunalla tai jos mahdollista omalla yrttimaallasi. Harrastuksessasi yhdistyvät mielen ja ruumiin hoito, luonnontuntemus ja -suojelu sekä liikunta. Ja kaiken lisäksi se voi olla taloudellisesti kannattavaa.

1. En tunne yrttejä, joten tarvitsen vihjeitä siitä, mihin tarkoituksiin eri kasveja käytetään jotta tietäisin mitä haluan itse kasvattaa.

Kts. teeman mukaiset yrttimaat

Ensinnäkin kannattaa miettiä, haluatko kasvattaa mauste-, rohto- vai teeyrttejä. Monivuotisista yrteistä, joilla on pitkä kasvukausi saa helpoiten satoa vaivaan nähden. Yksivuotisista tuoksuampiaisyrtti on hyvä ja helppo teeyrtti. Sen voit kylvää suoraan avomaalle samaan aikaan kuin herneen ja porkkanankin.

Tutustu yrttien tietokantaan oppiaksesi yrttien ominaisuuksista.

2. Mitkä yrtit ovat yksi-, mitkä monivuotisia?

Yksivuotisia:

basilika
tilli
kurkkuyrtti l. purasruoho
maustekirveli
korianteri
kesäkynteli
vihanneskrassi
anisruoho
kehäkukka
sinapit
tuoksuampiaisyrtti

Kaksivuotisia:

persilja
kumina

Monivuotisia:

iisoppi
talvikynteli (ei juuri talvehdi Suomessa)
mäkimeirami
maustefenkoli (ei talvehdi Suomessa, eli käytännössä yksivuotinen)
koiruoho
timjami l. tarha-ajuruoho
mintut
rosmariini
salvia (ei juuri talvehdi Suomessa, eli käytännössä yksivuotinen)
maustemeirami (ei talvehdi Suomessa, käytännössä yksivuotinen)
sitruunamelissa
rakuunat
saksankirveli
väinönputki
ruohosipuli
valkosipuli
lipstikka
laventeli
yrtti-iiso

3. Käytänkö siemeniä, taimia vai pistokkaita?

Jotkut yrtit istutetaan avomaalle taimina. Taimet voit itse kasvattaa esim. turveruukuissa sisällä kevään mittaan tai voit ostaa taimet taimimyymälästä, puutarhalta tai torilta.

Ainakin saksankirveli ja lipstikka kannattaa istuttaa ostotaimesta tai jonkun lahjoittamasta juurakosta. Aito piparminttu ja ranskalainen rakuuna eivät tee itävää siementä, joten ne on pakko istuttaa juurakoista tai pistokkaista. Useampaan kertaan kesän aikana kylvettäviä ovat tilli ja maustekirveli.

Esimerkiksi seuraavien yrttien taimet on esikasvatettava: basilika, meirami, talvikynteli, rakuuna, lipstikka, rosmariini, salvia (voit kokeilla myös suorakylvöä), sitruunamelissa, timjami, fenkoli.

Suoraan avomaalle voit kylvää anisruohoa, kirveliä, korianteria, kuminaa, kesäkynteliä, persiljaa, purasruohoa, ruohosipulia, tilliä, timjamia, vihanneskrassia ja tuoksuampiaisyrttiä.

Jakamalla tai pistokkaista voit lisätä talvikynteliä, piparminttua, ranskalaista rakuunaa, rosmariinia, salvia, sitruunamelissaa ja timjamia. Monivuotisia kasveja voi elokuussa jakaa juuresta

Monivuotisista ja itsesiementävistä kasveista on hyvä tehdä kasvimaan reunaan erillinen ryhmä, joka voi jatkaa kasvuaan, vaikka muu kasvimaa käännetäänkin syksyllä. Monivuotisia yrttejä voit kasvattaa myös kivien kupeilla, perennamaassa ja nuorten marjapensaiden välissä.

Itsensä kylväviä yrttejä ovat kamomilla, kumina ja kurkkuyrtti. Kurkkuyrttiä löytyy usein koko pellosta, jos sen on kerran päästänyt kukkimaan.

4. Miten toimin, jos haluan kasvattaa taimet itse?

Paras paikka kasvattaa yrttejä on eteläikkuna valon määrän takia. Pienet siemenet voi hajakylvää isoon laatikkoon, josta taimet myöhemmin koulitaan (siis siirretään käsin) omiin ruukkuihinsa. Isot siemenet kannattaa kylvää omiin astioihinsa. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että mitä pienempi siemen sen vähemmin turvetta tai hiekkaa sen päälle tarvitsee kylvettäessä. Basilika, kamomilla, kynteli ja mintut itävät parhaiten valossa, joten niitä ei tarvitse peittää. Astian voi peittää esim.rei´itetyllä muovilla, lasilla tai harsolla itämisen nopeuttamiseksi (kosteus ja lämpö säilyvät tasaisempina). Voit myös liottaa kovakuorisia siemeniä ja siten nopeuttaa itämistä. Yrtit koulitaan kun toinen lehtipari varsinaisten sirkkalehtien lisäksi on kasvanut. Taimiruukku kastellaan läpikotaisin ja taimet istutetaan yksitellen tai pieninä ryhminä omiin ruukkuihinsa. Voit myös poistaa heikoimmat taimet laatikosta ja jättää vain vahvimmat kasvamaan. Hentoja taimia kannattaa kastella suihkupullolla, suuria kastelukannulla.

Turveruukut, joissa taimia usein kasvatetaan kannattaa kerätä muoviastiaan niin paikat pysyvät siistinä.

5. Minkälaisia määriä taimia kannattaa istuttaa?

Esimerkiksi kyntelistä, iisopista, meiramista ja rosmariinista riittää tavalliselle perheelle muutama taimi, koska ne ovat hyvin voimakkaita yrttejä. Jos taas haluat vuoden teetarpeet esimerkiksi yrtti-iisosta ja tuoksuampiaisyrtistä, tarvitset maata jo useita neliöitä. Kannattaa aloittaa vaikka yhdellä taimella kustakin lajista ja katsella kuinka paljon käyttöä kasville keksii.

6. Voin kasvattaa yrttejä vain ikkunalaudallani. Mitkä yrtit voisivat menestyä siinä?

Et välttämättä tarvitse maapalstaa yrttien viljelyyn. Voit kasvattaa yrttejä parvekeruukuissa, piharuukuissa, pihan nurkassa, ikkunalaudalla, pienoiskasvihuoneissa (esimerkiksi vanhoista ikkunoista kyhätyissä).

Useimmat yrtit tuoksuvat hyvälle ja siksi niitä on mukava kasvattaa juuri esim. keittiön ikkunalla.

Ikkunalla menestyviä ovat mm.basilika, kirveli, kynteli, laventeli, meirami, mintut, oregano, persilja, portulakat, ranskalainen rakuuna, rosmariini, salvia, sitruunamelissa, tilli, timjami.

Siemenmausteita ei kannata yrittää kasvattaa sisätiloissa, koska niiden kehittyminen siemenasteelle on hidasta ja sadon saaminen epävarmaa.

7. Mitä pitää tietää yrttejä ruukuissa kasvatettaessa?

Mausteyrtit kasvavat parhaiten suurehkoissa ruukuissa; juuret täyttävät helposti pienemmät ruukut ja kasvi alkaa tehdä vain rentoja varsia. Hanki vähintään 1,5 litran ruukkuja, läpimitaltaan 15-20 cm..

Käsittelemättömät saviruukut on liotettava vedessä ennen käyttöönottoa, jotta ne eivät vedä mullasta kosteutta. Ruukun pohjalle on laitettava ruukunpaloja, kiviä tai soraa, jotta ylimääräinen vesi pääsee valumaan salaojiin. On viisasta merkitä ruukkuihin mitä olet niihin kylvänyt.

Kasvualustana voit käyttää kaupasta saatavia multaseoksia, joista sopivimpia ovat hiekansekaiset ja vähäravinteiset seokset. Lisää kalkkia tai tuhkaa pieneen ruukkuun 1 rkl ja isoon 2 rkl. Voit käyttää myös altakasteluruukkuja. Kasvukautena lisätään lannoitetta , esim. kananlantarakeita n. 3-5 viikon välein. Kaikki sisällä kasvatettavat yrtit pitävät jatkuvasta suihkuttelusta ja lehtiä voi myös huuhdella aika ajoin tuholaisten estämiseksi.

8. Onko yrttien parvekekasvatuksessa omat niksinsä?

Parhaiten yrttikasvatukseen sopivat itään tai länteen avautuvat parvekkeet. Katettu parveke on oivallinen yrttikasvatukseen.

Parvekeruukkujen mullaksi kannattaa valita hiekansekainen multaseos ja kestokasteluruukkuihin niitä varten suunniteltu multa. Kalkkia tai tuhkaa on lisättävä (3-4 dl kalkkia, 2-3 dl tuhkaa) Parvekkeella käytettävät ruukut on salaojitettava ruukunpalasilla. Kasteluveteen lisätään luonnonmukaista liuoslannoitetta joka toinen tai kolmas viikko.

Kestokasteluruukut ovat muuten käteviä, mutta rankkasateen jälkeen yrtit saattavat tukehtua liikaan kosteuteen. Yksi keino poistaa liika kosteus on asettaa paksu villalanka ruukun kasteluputkeen ja johtaa sen toinen pää astiaan, johon vesi voi lankaa pitkin virrata.

Suurikokoiset yrtit on tuettava puukepeillä kaatumisen estämiseksi (esim. kurkkuyrtti).

Parvekkeella voit kasvattaa yrttejä myös turvesäkeissä. Silloin on hyvä asettaa säleikkö säkin viereen, jotta yrtit voivat tukeutua siihen.

9. Mitä asioita on otettava huomioon yrttimaata suunniteltaessa?

Jatkuvasti mausteena käytettävien yrttien pitäisi kasvaa pihapiirissä, jotta niitä tulisi haettua useasti.

Yrttimaa voi olla säännöllisesti ruudutettu tai voit kehittää aivan oman mallin. Olennaista on että suuret kasvit eivät saa varjostaa pieniä ja kaikkien on saatava tarvitsemansa määrä aurinkoa päivittäin. Moni-ja yksivuotiset on hyvä pitää omina ryhminään.

10. Mitä pitää tietää yrttejä suoraan avomaalle kylvettäessä?

Kasvualustaan vedetään ketjulla, haravalla tai kepillä matalat vaot. Riviväli on n. 15-20 cm ja siemenet kylvetään kosteaan maahan n. 0,5-3 cm syvyyteen siemenen koon mukaan. Kylvöksen päälle levitetään ohuesti turvetta, kuohkeaa multaa tai hiekkaa. Pinta taputellaan tiiviiksi ja peitetään harsolla. Aurinkoisella säällä tarvitaan lisäkastelua päivittäin; se onnistuu suihkuttamalla ja mielellään illalla ettei kosteus heti haihdu. On myös järkevää lisäkastella sadekuurojen aikaan samanaikaisesti niin saat täyden hyödyn vähäisista kesäsateista.

11. Miten taimien istuttaminen avomaalle tapahtuu?

Taimia ei kannata viedä ulos ennen kuin ilman ja maan lämpötilat ovat tarpeeksi korkeat: yölämpötilan pitäisi olla noin 10 astetta eikä routaa saa olla syvemmälläkään maassa. Satunnaisina hallaöinä kasveja voi suojata erilaisilla peitteillä. Taimet voidaan istuttaa ryhmiin tai riveihin, n. 15-20 cm:n välein. Maa olisi kasteltava läpikotaisin ennen istutusta. Taimet on hyvä istuttaa sateisena tai pilvisenä päivänä tai ainakin illalla, jotta aurinko ei heti kuivattaisi herkkiä taimia. Myös taimet kastellaan etukäteen ja istutetaan siihen syvyyteen, missä ne kasvoivat tai hiukan syvemmälle. Paperipoteissa kasvaneista taimista kannattaa poistaa multaa ympäröivä paperi ennen maahan istuttamista, sillä juuret eivät kasva kunnolla huonosti maatuvan materiaalin läpi. Turvepotissa kasvatetut taimet on istutettava niin syvälle, että turvepotin reunat eivät ollenkaan näy mullan alta. Istutetut taimet voi pariksi päiväksi suojata harsolla; näin taimet lähtevät paremmin kasvuun.

12. Millä kasveilla kannattaa aloittaa? Mitkä yrtit ovat siis "helppoja" kasvatettavia?

Helpoimmalla selviät seuraavista yrteistä: kirveli, lipstikka, mintut, oregano, persilja, rakuuna, sitruunamelissa, tilli ja timjami. Vaateliaimpia ovat rosmariini, basilika ja laventeli. Jos haluat varmasti talvenkestävän lajikkeen, valitse iisoppi, lipstikka, rakuuna tai saksankirveli, miksei myös sitruunamelissa, mäkimeirami tai mintut. Jos kasvisi ehkä joutuvat olemaan kuivina pitkään, kannattaa valita meirami, lipstikka, rakuuna, saksankirveli, salvia tai timjami. Sensijaan yrtti-iiso, kirveli, tilli, sitruunamelissa ja basilika vaativat paljon kastelua. Perennapenkin kaunistukseksi sopivat esim. mäkimeirami, iisoppi, väriminttu tai timjami.

13. Milloin voin aloittaa yrttien kasvatuksen?

Helmikuussa voit aloittaa kirvelin taimikasvatuksen sisällä ja maaliskuussa jo useita muita. Alussa taimet saattavat vaatia lisävaloa (esim. kasvilamppu). Piharuukkuihin voit istuttaa yrttejä jo huhti-toukokuussa ja nostaa ruukut sisälle, jos hallayö uhkaa tai sataa pidempiä aikoja.

Avomaalle varmin istutusaika on kesäkuun 10. päivän jälkeen, mutta voit istuttaa aikaisemminkin, jos voit huolehtia kylmäsuojauksesta. Kylvöt suoraan avomaalle voidaan tehdä toukokuussa.

14. Minkälaisessa maassa mausteyrtit viihtyvät?

Yrtit viihtyvät parhaiten lämpimässä, tuulelta suojatussa kasvupaikassa, kuivahkossa, keveässä maassa, aurinkoisessa tai puolivarjoisassa paikassa, hiekka-, hieta-, tai moreenimaassa. Suurijuurisia puita ei saisi olla aivan välittömässä läheisyydessä ravinteita viemässä. Aurinkoinen rinne, talojen seinusta tai pensaiden vierusta sopii hyvin. Yrttikohtaiset erot valon tarpeessa ja sen kestämisessä ovat suuret. Sopiva maan pH-arvo on 6,5-7,5. Saviseen maahan on lisättävä hiekkaa ja turvetta, ehkä myös kompostimultaa.

Maan pohja on puhdistettava huolellisesti heinä-ja rikkakasvien juurista, samoin kuin irtokivistä. Koska useat yrtit istutetaan suhteellisen myöhään,paljaan maan joutuu perkaamaan muutamaan otteeseen rikkaruohoista ennen istutusta. Jos maa on katettu syksyllä eloperäisellä aineksella, pääsee paljon vähemmällä perkauksella.

15. Mitä asioita yrttien jokapäiväiseen ja viikottaiseen hoitoon kuuluu?

Kastelutarpeen saat selville parhaiten kaivamalla vaikka tikulla maata eri puolilta kasvipenkkiä n. 15 sentin syvyydestä ja kokeilemalla sormin sen kosteusasteen. Pelkkä pintakastelu ei riitä vaan maan pitää kostua syvältä. Hennot taimet pitävät eniten kevyestä suihkukastelusta.

16. Miten ja millä yrttejä lannoitetaan?

Vahvaa kompostimultaa voi käyttää lannoitteena. Samoin on tarpeellista lisätä hieman kalkkia tai tuhkaa. Typpipitoinen maa lisää yrttien lehtisatoa, mutta vähentää aromiaineita ja saattaa nostaa kasvin nitraattipitoisuutta, mikä ei ole hyväksi.

Yksivuotisille yrteille kompostimultaa annetaan 2-3 kg /m˛, monivuotisille 3-4 kg/ m˛. Myös kasvukauden aikana kompostimultaa voi lisätä yrttien juurille muutaman kerran.

Myös lantarakeita voi käyttää; haju häipyy nopeasti. Sopiva määrä on 0,1-0,15 kg /m˛.

Heinäkuun jälkeen lannoitetta ei enää lisätä, sillä kasvu alkaa jo hidastua.

Kasvit saavat voimaa myös nokkoskäytteestä, ruohosilppukatteesta ja kuivina hienoksi jauhetuista kananmunankuorista.

17. Miten rikkaruohoista pääsee eroon?

Rikkaruohot ovat avomaaviljelyksillä aina vaivana, mutta on keinoja päästä helpommalla. Tärkeää on heti maata perustettaessa puhdistaa se rikkaruohojen juurista.

Taimet voi myös istuttaa esimerkiksi mustamuovikatteeseen mansikoiden tapaan: muovi levitetään ja siihen tehdään reikä istutettavan taimen kohdalle.

Yrtit voi myös istuttaa suht tiheään, jotta rikkaruohoille ei jää tilaa niiden väleihin.

Myös erilaisilla katteilla (mullan päälle yrttien ympärille levitettävällä ruohosilpulla, sahanpurulla niitetyllä heinällä, olkisilpulla yms.) voi estää rikkaruohojen kasvuun pääsyä. Varsinkin isokokoisille yrteille maan kattaminen on hyvä keino.

Jo ilmaantuneita rikkaruohoja poistetaan haraamalla ja kitkemällä.

18. Miten toimin jos kasvituholaiset ilmestyvät yrttitarhaani?

Yrtit ovat itseasiassa hyviä karkottamaan tuholaisia muistakin kasveista. Etanat saattavat kuitenkin vallata yrttimaan, varsinkin sateisina kesinä. Niitä voit torjua levittämällä iltaisin tuhkaa tai sahajauhoa maahan yrttien juurille. Voit myös asettaa kasvimaallesi laudanpätkän; etanat ryömivät sen alle ja saat kerättyä ne sieltä käsin.

Jos kasveihin ilmestyy kirvoja, niitä torjutaan kuumavesisuihkutuksilla (+50-54° C), mäntysuopaliuoksella (2 dl mäntysuopaa 8-10 l kesälämmintä vettä) tai pyretreniinivalmisteilla.

19. Miten yrttejä säilötään talven varalle?

Pakastettavia:

Yrtit jotka menettävät makuaan kuivattaessa on hyvä säilöä pakastamalla. Tallaisia ovat basilika, kurkkuyrtti, kirveli,ruohosipuli, tillin lehdet, persilja .

Kuivaaminen:

Helpoin tapa kuivata yrttejä on ripustaa pieniä kimppuja kuivaan ja lämpimään paikkaan jossa on hyvä ilmanvaihto. Lämpötila ei saisi ylittää 35° C ja tila saisi olla pimeä.

Sopivia kuivattavia yrttejä ovat: väriminttu, valkosipuli, piparjuuri, iisoppi, laventeli, liperi, rosmariini, ryytisalvia, kynteli, timjami ja samojen siemenet.

Kts. säilöntäosio

20. Mitä kasvimaalla tehdään syksyllä sadonkorjuun jälkeen?

Syksyllä kun sato on korjattu, maa on hyvä kattaa esim. lehtijätteellä. Keväällä ei tarvitse muuta kuin vetää katteet syrjään, haravoida vähän maata ja ryhtyä kylvö- tai istutuspuuhiin. Yrttejä voi myös siirtää syksyllä kasvimaalta ikkunalle kasvamaan tai kellariin säilytykseen. Hyvällä onnella ne säilyvät kevääseen asti, jolloin niistä voi ottaa pistokkaita juurrutettavaksi. Tällaisia siirrettäväksi sopivia ovat basilika, ajuruohot, ranskalainen rakuuna, sitruunamelissa ja mäkimeirami. Rosmariini on syytä ottaa sisälle joka tapauksessa.

Vinkkejä

1. Aloita viljely pienellä alalla, ettei innostuksesi kaadu rikkaruohojen kitkemiseen.

2. Aloita ostetuilla taimilla niin pääset nopeasti alkuun. Kirvelin ja kurkkuyrtin voit kuitenkin kylvää aina itse.

3. Muista kalkita maa, sillä useimmat yrtit viihtyvät korkeassa pH:ssa.

On hyvä tietää että:

  • Kuivatettuna kirveli maistuu lähes heinältä, mutta tuoreena se on erinomaista. Siksi sitä kannattaa kasvattaa omassa maassa.

  • Persilja ja ruohosipuli itävät hyvin hitaasti; voit nopeuttaa itämistä liottamalla siemeniä n. 1 vrk ennen kylvämistä.

  • Ruohosipulia kannattaa leikata usein, jotta uusia versoja kasvaisi.

  • Valkosipulia voit viljellä myös sisällä ruukussa: saat hyvänmakuista vihreää versoa.

  • Basilika on erittäin kylmänarka ja lehdet kellastuvat jo +5 asteen lämmössä. Suojaa se harsolla avomaalla.

  • Varaa mintuille oma eristetty kasvualueensa, sillä ne leviävät helposti ja valtaavat alaa muilta kasveilta.

  • Pujoallergikot saattavat saada oireita rakuunasta, sillä kasvit kuuluvat samaan sukuun.

  • Lipstikka ja saksankirveli ovat monivuotisia suurijuurisia yrttejä, joille on hyvä varata vähintään 50 cm x 50 cm kasvuala, jossa ne saavat olla paikoillaan ainakin neljä-viisi vuotta.

  • Yksivuotisten yrttien kasvupaikkaa on hyvä vaihtaa vuosittain.

  • Yrttejä voi säilyttää varsineen vedessä, aivan kuten leikkokukkia.