Konstit on monet

YRTTINIKSEJÄ ELI YRTIT KORISTEENA, MAUSTEENA, TALOUDESSA; KOSMETIIKASSA, ROHDOKSENA

  • Lukijamme ohje yskästä ja kurkkukivusta kärsiville: Muussaa pari desiä mustikoita ja lämmitä ne vaikkapa mikrossa. Lisää nuoria kuusenkerkkiä ja nauti.
  • Jos poltat itsesi nokkosia kerätessä, hiero kohtaa piharatamon lehdellä.
  • Kun henki haisee valkosipulilta - pureskele persiljaa, minttua tai korianteria.
  • Jos nenä on kovin tukkoinen, koeta tätä konstia: Levitä voidellulle näkkileivälle raastettua piparjuurta. Voimakas aromi saa nuhan irtoamaan. Jos maku on liian vahva, sitä voi miedontaa tuoreilla kurkkuviipaleilla. Myös sipulin raastamisesta nousee nenää avaavia höyryjä.
  • Siankärsämön lehdillä voi painella parranajon pikkuhaavoja.
  • Koivun nuoret lehdet ovat hyvin C-vitamiinipitoista. Niistä voi nauttia jo varhain keväällä kun tuo koivunoksia sisään maljakkoon. Hiirenkorvat voi napsia kimpusta salaattiin tai vaikkapa voileivän päälle.
  • Ranskalaisen salaatinkastikkeen tekemisessä tulee noudattaa vanhaa viisautta: "Ole suolan ja mausteiden suhteen viisas, etikan suhteen saituri, öljyn tuhlari ja hämmennä seosta kuin hullu. "
  • Mehiläisenpistoon pitäisi tehota kynteli tai persilja. Paina muutama tuore lehti pistoskohtaan, niin kirvely vähenee ja turvotus laskee.
  • Jos haluat hyväntuoksuisen koiran, joka ei raaputa itseään, kylvetä sitä viikoittain yrttihuuhteessa. Kaksi kupillista tuoretta pipar- tai puolanminttua keitetään hiljalleen vajaassa litrassa vettä puolisen tuntia. Lisätään 4 litraa vettä, isolle koiralle enemmänkin. Koira pestään tällä vedellä. Vettä ei saisi päästää koiran silmiin ja kuonolle.
  • Minttukimppu oviaukkoon ripustettuna raikastaa koko talon.
  • Romanttinen viktoriaaninen tapa on panna laventelin oksa kirjoituspaperien väliin. Paperit saavat miellyttävän tuoksun.
  • Unityyny tehdään kuivatuista yrteistä. Pienen tyynyn sisällä voi olla esim. laventelia, kamomillaa , humalaa ja sitruunamelissaa.
  • Väsyneet silmät virkistyvät pumpulitupoilla, jotka on kastettu venkoliteehen. Neljänneslitraan kiehuvaa vettä tarvitaan yksi teelusikallinen venkolin siemeniä.
  • Kyntelillä voit korvata suolaa ja pippuria; sitä sanotaankin pippuriyrtiksi.
  • Vanha tapa puhdistaa hampaansa ja raikastaa hengityksensä on pureskella tuoreita salvianlehtiä.
  • Jos sinulla on mustat silmänaluset tai ihosi on silmiesi alta hilseilevä, ehkä ryppyinenkin, kokeile säihkyvoidetta: 1/2 tl hunajaa 2 tippaa manteliöljyä Sekoita hunaja ja manteliöljy keskenään. Levitä seos huolellisesti silmien ympärille. Lepää 15 min, niin että vaikutus tuntuu iholla. Pese voide pois kamomillahauteella. Toista tämä hoito kaksi tai kolme kertaa peräkkäin vaikkapa päivän välein.
  • Kevätkuuri: Poimi keväällä nuoria nokkosen lehtiä, linkoa mehulingolla tai pane tehosekoittimeen. Juo tätä nokkosmehua snapsilasillinen tai munakupillinen joka aamu usean viikon ajan keväisin. Se saa hiuksesi ja ihosi loistamaan. Loput nokkossoseesta voi käyttää haudutettuna hiusten huuhteluvedessä.
  • Englantilaiset sanovat vihanneskrassia "köyhän miehen pippuriksi" koska se antaa salaateille tarvittavan pippurisen kirpeyden. Varsinkin pienet lehdet ovat hyviä.
  • Tee krassikaprista koristekrassin pienistä kukkanupuista tai siemenistä.
  • Huuhdo puu- ja muutkin astiat katajavedellä. Ne raikastuvat ja desinfioituvat - luonnonmukaisemmin kuin astianpesukoneessa.
  • Likapilkut lähtevät vaatteista takiaispalloilla suittuna, neuvoi Lönnrot Suomen kasviossaan 1860.
  • Rosmariinin puutuneen varren voit vuolla grillivartaiksi. Laita vartaat grillihiilien päälle; savu pitää hyönteiset pois.
  • Sirottele suopursun tuoreita tai kuivattuja lehtiä ruokavarastoihin karkottamaan hiiriä.
  • Vihermintun lehtiuute peittää tupakanhajua.
  • Hurtanmintun lehtien liotusveden voit käyttää ruiskutteena puuntoukkien torjuntaan.
  • Nopeuta kompostin valmistumista sekoittamalla joka kottikärrylliseen raakakompostia yksi pieni hienoksi silputtu siankärsämön lehti.
  • Sekoita koiranruokaan piparjuuren lehtiä häätämään matoja ja vahvistamaan koiraasi.
  • Viljele jalosauramoa huonokuntoisen kasvin lähellä, jotta tämä oivallinen kasvitohtori saisi kasvin virkistymään.
  • Mesiangervon kukkia voit lisätä hilloihin ja keitettyihin hedelmiin antamaan mantelista makua.
  • Elähdyttävä juoma, joka kohottaa mieltä ja luo huolettoman ilmapiirin: pane pieni kourallinen tuoreita tuoksumataran lehtiä kuivumaan lämpimään kaappiin kolmeksi tunniksi. Pane nahistuneet lehdet isoon maljaan. Kaada päälle yhden sitruunan mehu ja puoli pullollista kuohuviiniä tai valkoviiniä. Pane lämpimään paikkaan 3-4 tunniksi. Lisää sitten joukkoon 4-6 rkl sokeria ja 1 1 ½ pulloa kuohuviiniä. vahvemman boolin halutessasi, sekoita joukkoon hieman konjakkia.
  • Hiero liperin lehdillä salaattikulho; saat sopivasti lisämakua salaattiisi.
  • Heti ensimmäisten vilustumisoireiden yllättäessä: hienonna yhdeksän hurtanmintun lehteä ja sekoita ruokalusikalliseen hunajaa. Nielaise.
  • Limaa irrottavat tabletit: 100 g tuoreita hurtanmintun lehtiä 1/2 tl aniksensiemeniä 3 vastahienonnettua kardemumman palasta laitetaan 1/2 litraan vettä ja annetaan poreilla 20 min. Siivilöi liemi ja sulata siihen 350 g hienoa sokeria ja 350 g fariinisokeria. Anna seoksen kiehua hiljakseen, kunnes kylmään veteen pudotettu pisara jähmettyy. Kaada tahna voidellulle pellille. Hieman jäähtyneenä voit leikata sen annospaloiksi ja kääriä ne voipaperiin.

  • Kun viet sairaalle kukkakimpun, laita siihen mukaan pari sitruunamelissan oksaa, sillä tämän kasvin on ajateltu olevan "elämän eliksiiriä" ja "sydämen ilo".
  • Yskän hoitoon: paksu retikka pestään ja kuoritaan. Sen päälle laitetaan hunajakerros ja annetaan seistä lämpimässä useita tunteja. Sitten syödään sekä retikka että hunaja.
  • Päänsärkyyn: 1 tl humalaa, inkivääriä, kamomillaa, laventelia, sitruunamelissaa, minttua tai rosmariinia ja 1 tl inkivääriraastetta haudutetaan kupillisessa kuumaa vettä ja siivilöidään. Juodaan.
  • Juo kipeän kurkun helpotukseksi salvia-tai kamomillateetä. Purskuttele tällä teellä kolmesti päivässä vähintään minuutin ajan.
  • Salvia on äkäinen yrtti. Keskiajalla luostarien mestarikokit käyttivät ikivanhaa keinoa lievittää salvian voimakasta aromia. Salviaa miedonnettiin lisäämällä joukkoon kaksinkertainen määrä persiljaa.
  • Timjamia suositellaan marinointiin ja säilöntään, koska se estää orgaanisten aineiden pilaantumisen.
  • Rosmariinin on uskottu parantavan muistia. Esimerkiksi kreikkalaisopiskelijat pitivät päässään rosmariiniseppelettä saadakseen tiedon pysymään paremmin päässään. Eiköhän kannattaisi meidänkin kokeilla.
  • Kurkkuyrtin lehtiä voit käyttää pinaatin tapaan kalan, munien ja kastikkeiden höysteenä
  • Ennen vanhaan oli tapana laittaa virsikirjan väliin iisopin kukkia. Niitä sitten nuuhkittiin, jotta jaksettiin pysyä hereillä pitkien saarnojen ajan.
  • Kandeeraa yrttien kukkia (ruusu, salvia, kurkkuyrtti, laventeli, rosmariini) ja lehtiä (sitruunamelissa,mintut) kakkujen koristeiksi. Kerää lehdet aurinkoisena päivänä ja poista varret. Vatkaa munanvalkuaista kunnes se alkaa kovettua. Kasta jokainen kukka tai lehti valkuaiseen siten että se peittyy kokonaan. Kierittele sitten sokerissa. Kuivata ritilällä leivinpaperin päällä. Laita sitten toinen paperi lehtien päälle ja kuivata erittäin miedolla lämmöllä uunissa, luukku kannattaa jättää raolleen. Näin käsitellyt lehdet voit säilyttää tiiviissä purkissa.
  • Vahvasta timjamikeitteestä saa hyvää desinfiointiainetta talouskäyttöön
  • Uuta timjamia öljyssä ja hiero uutteella särkevää päätä.
  • Reheviä voikukkia kasvavan paikan voi syksyllä tai keväällä peittää laatikolla tai mustalla muovilla. Kun keväällä ilmat lämpenevät peitteen alle ilmestyy rapeita ja kalpeita lehtiä, joissa ei ole lehdelle ominaista karvasta makua.
  • Ranskalaiset väittävät timjamin virkistävän älyllisiä toimintoja. Sitä suositellaan henkistä ja istumatyötä tekeville aterian jälkeen väsymyksen ja unisuuden voittamiseksi.