Keittokirja

Juomat

Tästä osioista löydät erilaisia marja- ja yrttijuomia, sekä teesekoituksia.
Kansanperinteen sivuilla on ohjeita perinteisille yrttimaustetuille alkoholijuomille.

Koivujuoma

1 l vettä
2 1/2 dl pieniä koivunlehtiä
hunajaa
sitruunamehua

Keitä lehtiä vedessä noin 10 minuuttia. Siivilöi lehdet ja sekoita joukkoon hiukan hunajaa ja sitruunamehua. Tarjoa kylmänä. Juoma antaa kauniin värin juomasekoituksiin.
Pirjo Kytövuori - Arja Hopsu-Neuvonen, Kanankaalista karpaloon.

Kuusenkerkkäsima

1,5 l tuoreita 3-4 cm pitkiä kuusenkasvaimia
6 l vettä
nokare hiivaa
2 dl hunajaa

Murskaa kuusenkerkät. Kaada kiehuva vesi murseen päälle ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Lisää hiiva ja hunaja. Anna käydä 1-2 vrk, siivilöi ja pullota. Säilytä viileässä.
Kuusen kasvaimet sisältävät runsaasti C-vitamiinia ja tekevät terveellisen ja pirteän makuisen siman.
Frantsilan yrttitilan kasviskeittokirja

Koivun lehtiä teesekoituksissa

Seuraavat teejuomat ovat mietoja. Voimakkuutta voidaan lisätä vaikkapa suuremmalla koivun lehtien määrällä. Miedot teet ovat tärkeä osa kasvissyöjän ruokavaliota.

Luonnontee I:
1,5 l vettä
8 koivun lehteä
3 pihlajan lehteä
10 mustaherukan lehteä
4 ruusunkukan terälehteä

Luonnontee II:
1,5 l vettä
6 koivun lehteä
10-15 valkoapilan kukkaa
20 sitruunamelissan lehtiä

Luonnontee III:
1,5 l vettä
10 koivun lehteä
10 omenapuun lehteä
3:n ruusun terälehdet

Lähde: Lehtonen, Ullan yrtit - Luonnon hyötykasvien keruu- ja käyttöopas

Voikukkasima

5 l voikukankukkia
10 l vettä
1,5 dl siirappia tai runsas 100 g fariinisokeria
700 g kidesokeria
2-3 sitruunaa
¼ tl hiivaa
rusinoita

Voikukan kukat kerätään puhtaalta paikalta aurinkoisella säällä. Suuressa kattilassa kuumennetaan vettä sama määrä kuin kukkia eli 5 l. Kukat pannaan kattilaan niin, että ne peittyvät veteen. Seos kuumennetaan kiehuvaksi ja annetaan kiehua hiljalleen 5 minuuttia. Kukista kannattaa tehdä vielä toinen uutto. Tätä varten seoksesta erotetaan siivilöimällä neste ja voikukka massan päälle kaadetaan samaan kattilaan uusi kiehuva vesi, noin 3 l, ja keitetään vielä 5 minuuttia. Seos siivilöidään ja kukista puristetaan neste pois. Kuuma liemi kaadetaan sokerin ja siirapin päälle. Sitruunat pestään, viipaloidaan ja lisätään nesteeseen. Haluttaessa lisätään vain sitruunan sisäosa ja keltainen kuori taikka pelkkä sitruunan liha. Uute, johon sokeri ja sitruunat on lisätty, kuumennetaan ja sekoitetaan uutteen pääosaan. Vettä lisätään sen verran, että simaa on 10 litraa. Huoneenlämpöiseen nesteeseen lisätään hiiva tasaisesti pieneen nestemäärään sekoitettuna.

Jos halutaan nopea käyminen, hiiva voi olla runsaammin, mutta jos siman halutaan säilyvän pitempään, saa hiivaa olla ¼ tl tai vähemmänkin.
Sima saa käydä huoneenlämmössä yön yli. Se siivilöidään ja pullotetaan ja samalla lisätään kuhunkin pulloon muutama rusina. Niiden nouseminen pintaan osoittaa, että sima on valmista. Sima säilytetään suljetuissa pulloissa kylmässä. Kokemusten mukaan pienellä hiiva määrällä valmistettu voikukkasima on hyvää eikä maistu hiivalta vielä kahdenkaan viikon säilytyksen jälkeen. Kerralla voi valmistaa suuren erän voikukka uutetta ja säilyttää sen jääkaapissa viikon tai pari myöhempää käyttöä varten. Sokeria ja sitruunaa lisättäessä uute kiehautetaan jotta käyminen tapahtuisi oikealla tavalla.
Lehtonen, Ullan yrtit - Luonnon hyötykasvien keruu- ja käyttöopas

Tillitee

1 l vettä
2-3 rkl kuivattuja tillin varsia

Kuuma vesi ja tilli kiehautetaan. Maku on täyteläinen, jos tee hautuu parikymmentä minuuttia. Jos tillin varret pannaan kiehumaan kylmään veteen, on tee valmista, kun ensimmäiset kuplat nousevat veden pintaan ja vesi alkaa kiehua. Tilliteen kanssa käytetään rasvatonta maitoa. Hunaja sopii erityisen hyvin makeuttamaan tätä juomaa. Ruokajuomana tillitee nautitaan hyvin jäähdytettynä, mietona ja ilman maitoa.

Kuivattu tilli on talvisten teejuomien aine. Se sopii monen luonnon ja puutarhanyrtin seuraksi. Tilli, vadelma, mustaherukka, mansikka, kangas- ja sitruuna-ajuruoho sekä sitruunamelissa sopivat hyvin erilaisiin teesekoituksiin.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.

Saimin flunssajuoma

1 kookas valkosipulin kynsi ohuina siivuina
1 rkl hunajaa
2 tl sitruunamehua
1 lasillinen keitettyä, hiukan jäähtynyttä vettä

Kaikki ainekset sekoitetaan veteen, neste juodaan ja mennään peiton alle.
Ulla Lehtonen, Onnellinen kasvissyöjä - Hyvän olon keittokirja.

Sitruunamelissasima

8 l vettä
1 kg fariinisokeria
1 sitruuna
1,5 dl hunajaa
n. 80 g sitruunamelissaa
1/4 tl hiivaa
2-3 humalankäpyä (kukintoa)
rusinoita

Kiehauta vesi ja kaada se fariinisokerin päälle. Sekoita kunnes sokeri on liuennut. Anna jäähtyä haaleaksi. Lisää kuorittu, viipaloitu sitruuna, huuhdotut kokonaiset sitruunanmelissanoksat. hunaja, humala ja hiiva. anna käydä lämpimässä seuraavaan päivään. Siivilöi sima, pullota se ja lisää jokaiseen pulloon muutamia rusinoita. Vie sima viileään, se on valmista noin viikossa.
Ursula Pelttari, Tuoreet mausteyrtit.

Louhisaaren juoma

5 l vettä
1 l mustaviinimarjan lehtiä
1-2 sitruunaa
400 g sokeria
herneenkokoinen pala hiivaa

Huuhdo lehdet, kuori sitruuna ja viipaloi se. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kaada se lehtien ja sitruunaviipaleitten päälle. Lisää sokeri. Jäähdytä juoma kädenlämpöiseksi ja lisää sitten hiiva. anna juoman käydä vuorokauden ajan, jonka jälkeen se on valmista. Säilytä jääkaapissa.

Katajakalja

7 litraa kiehuvaa vettä
3 dl katajanmarjoja
kahvikupillinen sokeria
1/2 rkl humalan emikäpyjäSeosta keitetään10 minuuttia ja annetaan jäähtyä 40 oC:een, minkä jälkeen siihen lisätään 1 rkl vesitilkassa liotettua hiivaa. Kaljan annetaan käydä pari päivää, minkä jälkeen se on valmista siivilöitäväksi ja pullotettavaksi. Säilytetään kylmässä.
Jos katajanmarjoja ei ole riittävästi saatavilla, katajakaljaa voidaan valmistaa lisäämällä tavalliseen maltaista tehtyyn kaljaan katajanhavuista haudutettu tee, josta havut on siivilöity pois.
(Ulla Lehtonen)

Liiri

Karjalainen liiri valmistetaan tynnyrissä, jonka pohjalla on olkia. Olkien päälle pannaan survottuja katajanmarjoja ja niiden päälle vettä niin paljon, että marjat peittyvät. Parin päivän päästä juoma on valmista laskettavaksi hanasta tynnyrin pohjalta. Samalla voidaan lisätä vettä tilalle vastaava määrä.
(Ulla Lehtonen)

Männynneulasmehu

2,5 dl männynneulasia pannaan kattilaan ja päälle mitataan 2 litraa vettä. Seosta keitetään puoli tuntia, jonka jälkeen keitos siivilöidään hyvin. Keitokseen lisätään yhden sitruunan mehu ja 4 dl sokeria yhtä nestelitraa kohti. Mehua keitetään vielä toiset puoli tuntia, jonka jälkeen se pullotetaan. Säilytetään kylmässä ja nautitaan vedellä laimennettuna.
(Ulla Lehtonen)

Puolukkajuoma

n. 2 l puolukoita
1,2 l vettä
1/4 tl viini-tai sitruunahappoa
250-300 g sokeria/mehulitra

Survo marjat. Lisää vesi, johon viinihappo on liuotettu. Peitä astia ja jätä pariksi päiväksi viileään paikkaan. Siivilöi mehu siivilävaatteen läpi. Mittaa mehu ja lisää sokeri. Sekoita kunnes sokeri liukenee. Pullota mehu puhtaisiin pulloihin. Laimenna vedellä

Lapin lemmenjuoma

2 l vettä
2 lasillista sokeria
2 lasillista mustikoita

Sekoita kaikki ainekset lasipurkkiin ja anna juoman seistä pari kolme viikkoa esim. ikkunalaudalla aurinkoisessa paikassa. Siivilöi ja pullota. Nauti laimentamattomana. Viileässä juoma säilyy kauan hyvänä.
Kanankaalista karpaloon.

Raikas puolukka-tervetuliaisjuoma

8 dl melko vahvaa, sokeroitua puolukkamehua
2 rkl kuivattua minttua
kanelitanko
3 tl kardemummansiemeniä

Laita kaikki aineet kattilaan ja keitä hiljalleen 10-15 minuuttia. Siivilöi. Jäähdytä juoma hyvin. Sopii hyvin tervetuliais- ja onnittelujuomaksi. Korista ennen tarjoilua kokonaisilla puolukoilla ja jääpaloilla.
Karpaloista tulee tällä ohjeella vielä kauniimman punaista juomaa.
Kanankaalista karpaloon