Väinönputki, reseptit

Väinönputkilevite

2,5 dl nuoria väinönputken lehtiä ja varsia
1 l vettä
1 dl hunajaa ja/tai 3 dl liotettuja taateleita
1,5 dl maissijauhoa

Yhdistä vesi, maissijauhot sekä hunaja ja lämmitä ne. Kun seos alkaa lämmetä aloita hämmennys, jotta kiisselistä tulee sileä. Keitä vielä noin 10 minuuttia. Lisää seokseen hienoksi murskatut lehdet ja taateli.
Frantsilan yrttitilan kasviskeittokirja.

Väinönputkijuusto

100 g sinihomejuustoa
6 rkl kermaviiliä
1 rkl kermaa
1 tl hunajaa
1 rkl hienoksi silputtuja väinönputkenlehtiä
2 rkl öljyä

Silppua väinönputkenlehdet hyvin hienoksi. Sekoita ne öljyyn ja anna maustua vähintään puoli tuntia. Kuutioi juusto pieniksi kuutioiksi. Sekoita siihen kermaviili, kerma ja juoksevaksi notkeutettu hunaja. Anna vielä maustua kylmässä noin puoli tuntia. Tarjoa juusto leivällä, salaatinlehdellä tai jonkin ruoan - salaatin, liha- tai kalaruoan- lisäkeenä.
Ursula Pelttari, Tuoreet mausteyrtit.

Väinönputkikiisseli

150 g väinönputkea
2 l vettä
2,5 dl sokeria
1-2 rkl hienonnettua salviaa
2 rkl hienonnettua sitruunamelissaa
2 dl perunajauhoja

Hauduta väinönputken lehtiä noin 15 minuuttia. Siiviöi lehdet pois. Lisää silputut mausteet ja sokeri, kiehauta. Suurusta vesitilkkaan sekoitetuilla perunajauhoilla. Älä vatkaa. Mikäli haluat kirkkaan kiisselin, lisää mausteetkin kokonaisina oksina ja siivilöi ne pois.
Ursula Pelttari, Tuoreet mausteyrtit.

Väinönputkikeitto

5 dl kasvis-, kala- tai kanalientä
2½ dl pilkottuja, kuorittuja väinönputkenvarsia
2 rlk voita
2 rkl vehnäjauhoja
5 dl kermamaitoa
suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta

Pilkotut väinönputket keitetään kypsiksi kasvisliemessä. Keitos lasketaan siivilän läpi ja kaadetaan takaisin kattilaan. Voi ja jauhot sekoitetaan , lisätään kuumaan liemeen, kiehautetaan ja kerma lisätään. Keitto saa kiehua muutaman minuutin, maustetaan ja tuodaan tarjolle esim. sienileivän kera.
Lehtonen, Opettelisinko kasvissyöjäksi.

Hillottu väinönputki

2 dl vettä
4 dl hunajaa tai sokeria
2 dl viipaloituja väinönputkia

Vedestä ja hunajasta keitetään kuultava liemi ja väinönputken varret lisätään liemeen kiehumaan ohuiksi "lanteiksi" viipaloituina. Kiehuttuaan puoli tuntia kaadetaan hillo lasipurkkeihin, jotka suljetaan kevyesti. Purkkeja säilytetään viileässä muutamia päiviä, liemi keitetään nyt uudelleen, jäähdytetään ja kaadetaan takaisin purkkeihin. Purkit suljetaan huolellisesti ja hillo säilytetään jääkaappilämpötilassa. Hillottu väinönputki sopii erinomaisesti hedelmäkakkuihin ja jälkiruokiin.
Lehtonen, Opettelisinko kasvissyöjäksi.

Raparperi-väinönputkipiiras

4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
1 dl maitoa, vettä tai piimää
100 g rasvaa

Pinnalle:
4 dl raparperipaloja
1 dl väinönputkipaloja
0,5 sokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää nopeasti sekoittaen neste ja viimeksi sulatettu rasva. Levitä taikina piirakkavuokaan. Levitä täyte pinnalle, sokeroi ja paista 225 asteessa 30 minuuttia.

Väinönputken voit käyttää tuoreena, pakastettuna tai kuivattuna. Kuivattu tuote pitää liottaa ennen käyttöä.
Lapin marttapiiriliiton julkaisu: Lapin mailta ruokapöytään.

Väinönputkisima

4 l vettä
1 l väinönputken lehtiä
½ l siirappia
2 dl fariinia
1 tl hiivaa
1 tl raastettua väinönputken juurta

Panen lehdet ja juuri kiehautettuun veteen hautumaan vuorokaudeksi. Siivilöi, lisää sokerit ja hiiva. Käytä vuorokausi, pullota ja säilytä kylmässä.
Lapin marttapiiriliiton julkaisu: Lapin mailta ruokapöytään.

Väinönputkilikööri

2-3 raparperin vartta
1-2 väinönputken vartta
35 cl alkoholia
2-3 dl sokeria

Likööri valmistetaan kevätaikaan. Punertava raparperi ja hennon rapea väinönputki paloitellaan tölkkiin. Alkoholi kaadetaan päälle. Seoksen annetaan tekeytyä 5 päivää, sitten se siivilöidään. Makeutetaan maun mukaan. Likööri saa olla melko makeaa, se sopii jälkiruokajuomaksi. Sillä voi myös kostuttaa keväisen raparperikakun.