Pujo, kansanperinne

"Ei varsin niin karvas kuin koiruoho. Hyödyllinen vaimoväen vaikealähtöisiä juoksuja korjaamaan, myös luuvalo-taudeissa sisällisesti annettuna ja ulkonaisesti jalkaveteen pantuna. Juurta kiitetään varsin hyväksi virma- eli lankeavatautia vastaan, jos nautitaan pienennettynä teelusikallinen tahi runsaampi illoin ja aamuin. Monet liottavat sen sitä varten oluessa."

Lönnrot kirjoitti myös pujon käytösta taulaamisessa, joka oli vanha kiinalaisen lääketieteen hoitokeino. Pujon lehtivillavanukkeista tehtiin pieniä palleroita, joita sitten sytytetiin kytemään iholle. Näin aiheutetuilla rakkuloilla saatiin aikaan "sijaiskipu", joka vaimensi tai paransi sisäisiä kipuja.

1600-luvun ruotsalaisessa yrttikirjassa kehoitettiin käyttämään pujoa vaelluksesta väsyneiden jalkojen jalkakylvyissä. Lehtiä ja kukkia on käytetty jonkin verran myös mausteena. Yleisesti eurooppalaisessa kansanperinteessä pujo on tunnettu onnea tuottavana kasvina, jolla oli voimaa torjua noituutta ja muuta pahaa.