Persilja, reseptit

Kotipuutarhurin syyskeitto

1 purjo tai 2-3 keltasipulia viipaleina
1 juuriselleri kuutioina
3 porkkanaa kuutioina
1-2 juuripersiljaa tai 1 palsternakka kuutioina
1 pala lanttua kuutiona
4-5 perunaa lohkoina
2 dl pätkittyä spagettia
1 l vettä
(1 kasvisliemi kuutio)
1,5 dl persiljasilppua
1 rkl vehnäjauhoja
½ dl kermamaitoa tai vettä

Purjoa, selleriä, lanttua, porkkanaa ja juuripersiljaa keitetään vesitilkassa 5 minuuttia. Loput vedestä ja liemikuutio, peruna ja spagetti lisätään. Keitto keitetään melkein kypsäksi. Persilja, jauhot ja kermamaito sekoitetaan hyvin ja lisätään keiton joukkoon. Kiehautetaan. Vettä lisätään tarvittaessa.
Ulla Lehtonen, Onnellinen kasvissyöjä - Hyvän olon keittokirja.

Vihreä maitorahkakastike

¾ dl maitorahkaa
4 rkl viinietikkaa
1 tl sokeria
6 rkl öljyä
4 rkl persiljasilppua
muutama tuore tai kuivattu basilikan lehti

Kaikki aineet sekoitetaan hyvin. Käytetään kaali- ja muidenkin salaattien kastikkeena.
Ulla Lehtonen, Onnellinen kasvissyöjä - Hyvän olon keittokirja.

Persialainen salaatti

1 kerä salaattia, mieluiten romanaa
1 kurkku
2 tomaattia
1 salottisipuli tai pieni purjo
muutama retiisi
1 dl persiljaa
1/2 dl tilliä
1/2 dl tuoretta viherminttua
feta- tai muuta vastaavaa juustoa niin paljon kuin haluat

Ota (puinen) salaattikulho ja hiero sen pinta valkosipulilla. Pese kaikki tarvittavat raaka-aineet. Revi salaatti käsilläsi sopivan kokoisiksi palasiksi, älä leikkaa sitä veitsellä. Leikkaa kurkku ohuiksi siivuiksi, palastele tomaatti ja silppua sipuli. Leikkaa retiisit ohuiksi siivuiksi ja hienonna yrtit. Yhdistä kaikki raaka-aineet ja palastele viimeiseksi päälle vuohenmaitojuusto. Salaattia ei kannata tehdä kovin paljon etukäteen, sillä se menettää raikkaudestaan ja tuoreudestaan joutuessaan odottelemaan.
Mirja von Knorring, Herkkuja kartanon yrttitarhasta.

Kanadan Leilan yrttipuikot

4 dl tummia vehnäjauhoja
5 dl grahamjauhoja
2,5 dl ruisjauhoja
1 dl hienonnettua kuivattua persiljaa
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 tl basilikaa
½ tl oreganoa
2 pakettia kuivahiivaa
4 dl lämmintä vettä
3 rkl pehmennyttä margariinia
1 valkuainen vatkattuna
1 rkl kylmää vettä
Lisäksi puikkojen pinnalle seesamin tai unikon siemeniä, kuivattua sipulirouhetta, kuminoita tms.

Siirretään sivuun 2 dl tummista vehnäjauhoista. Kaikki muut jauhot kaadetaan suureen kulhoon. Lisätään persilja, sokeri, suola, basilika, oregano ja hiiva. Lämmin vesi ja margariini hämmenetään joukkoon. Tummia vehnäjauhoja lisätään niin, että saadaan pehmeä taikina. Taikina alustetaan loppuun, peitetään ja annetaan kohota tunnin verran.
Taikina jaetaan kahteen osaan ja nämä kumpikin 12 palaan. Palat pyöritellään sormenvahvuisiksi puikoiksi tai rinkilöiksi. Kohotetaan 30 minuuttia. Vesi ja valkuainen vatkataan ja puikot voidellaan seoksella. Päälle ripistellään siemeniä tms. Paistetaan 15 minuuttia 200 asteessa. Mukavia dippitarjottavia ja teeleipiä.
Lehtonen, Ullan maustekasvimaa.