NOKKONEN, reseptit

Suvisalaatti

nokkosen lehtiä
voikukanlehtiä
punajuuren lehtiä
tomaattilohkoja
vihreitä herneitä

kastike:
1 dl kevytkermaa
1/4 dl omenaviinietikkaa tai sitruunamehua
hiukan hunajaa
suolaa ja pippuria

Nokkosen, voikukan ja punajuuren lehdet suikaloidaan ja sekoitetaan tuoreiden herneiden kanssa. Kastikeaineet sekoitetaanja lisätään salaattiainesten päälle. Koristellaan tomaatinlohkoilla ja voikukilla.
Lähde: Ulla Lehtonen, Herkkuja luonnosta ja puutarhasta.

Nokkoskeitto

6 perunaa
1 pieni purjo
3 dl vettä
4 dl maitoa
1 dl kermaa
1 dl nokkospakastetta tai 3-5 dl tuoretta nokkosta
suolaa, muskottipähkinää

Purjo ja perunat keitetään vedessä kypsiksi. Lisätään nokkoset, kiehautetaan ja soseutetaan liemineen. Maito, kerma ja mausteet lisätään ja keiton annetaan vielä kiehahtaa. Ruokailtaessa lisätään keiton pinnalle unikon siemeniä ja persiljasilppua.
Lähde: Ulla Lehtonen, Herkkuja luonnosta ja puutarhasta.

Hirssi-nokkoskeitto

1 dl hirssiä
tuoreita tai kuivattuja nokkosia
2-3 tomaattia tai 2 rkl tomaattiketsuppia
kasvisliemikuutio
kookas sipuli
2 valkosipulinkynttä
2-3 rkl leseitä
persiljasilppua

Hirssi pestään ja sitä keitetään kasvisliemessä kymmenisen minuuttia; muut aineet lisätään. Höystetään haluttaessa kermalla.
Ulla Lehtonen, Onnellinen kasvissyöjä

Nokkos-sienimunakas

muhennos:

vajaa litra nokkosen lehtiä
vajaa 0,5 dl vehnäjauhoja tai soijaa
3-4 dl maitoa
suolaa hiven sokeria

Nokkoset kiehautetaan miedossa suolavedessä, vesi valutetaan pois ja nokkoset hakataan hienoiksi. Maito ja jauhot sekoitetaan nokkosiin. Keitetään kypsäksi ja maustetaan.

uunimunakas:

4 munaa
1 dl kuohukermaa
suolaa, pippuria

Munat vatkataan ja niihin sekoitetaan vatkattu kerma ja mausteet. Munakas paistetaan voidellussa uunivuoassa kauniin keltaiseksi. Munakkaan ja muhennoksen kypsyessä ruskistetaan paistinpannulla sienisilppua. Kypsän uunimunakkaan päälle valutetaan nokkosmuhennos, ja kypsä sieni silppu lisätään varovasti muhennoksen pinnalle.
Lähde: Ulla Lehtonen, Herkkuja luonnosta ja puutarhasta.

Nokkoskeitto 1800-luvun malliin

3 l vettä
500-700 g savustettuja sianluita
vajaa litra tuoretta, silputtua nokkosta
4 rkl kokonaisia ohraryynejä
suolaa

Sianluut pannaan kiehumaan kylmään veteen, mahdollisesti muodostuva vaahto kuoritaan pois. Suola ja ohraryynit lisätään ja keiton annetaan kiehua tunnin verran. Nokkoset lisätään ja keittoa keitetään vielä kymmenisen minuuttia.
Lähde: Ulla Lehtonen, Herkkuja luonnosta ja puutarhasta.

Nokkosleipä

6 dl haaleaa vettä
2 dl pakastettua nokkosta tai noin 6 dl tuoreita, silputtuja nokkosia
1-2 tl suolaa
2 tl tillin siemeniä tai kuminaa
50 g hiivaa
4 dl karkeaksi jauhettua ruista, vehnää tai kauraa
14 dl vehnähiivaleipäjauhoja (tuoretta nokkosta käytettäessä riittää pienempi jauhomäärä)

Hiiva, suola, mausteet ja nokkonen sekoitetaan veteen. Jauhot lisätään ja taikina vaivataan hyvin. Kohotetaan, vaivataan uudelleen ja leivotaan kolmeksi pitkäksi leiväksi. Kohotetaan uudelleen pellillä ja paistetaan 40-50 min 175-200 asteessa.

Nokkosleivän päälysteeksi voi suositella miedon makuisia juustoja, jotta leivän oma maku olisi edukseen. Myös tomaatti, kurkku ja avokado sopivat hyvin nokkosleivälle ja sämpylöille.
Lähde: Ulla Lehtonen, Herkkuja luonnosta ja puutarhasta.

Nokkossämpylät

5 dl haaleaa vettä, maitoa tai piimää
1,5 -2 dl nokkospakastetta tai noin 5 dl tuoretta nokkossilppua
1-2 tl suolaa
2 tl fenkolia tai kuminaa
50 g hiivaa
4 dl ruisjauhoja
11-13 dl grahamjauhoja

Ainekset vaivataan pehmeääksi taikinaksi, jonka annetaan kohota hyvin. leivotaan sämpylöiksi. Pehmeää taikinaa on helppo käsitellä, kun sipaisee kämmeniinsä hiukan voita. Sämpylät nostatetaan pellillä ja paistetaan 250 asteessa noin 12-15 minuuttia.
Lähde: Ulla Lehtonen, Herkkuja luonnosta ja puutarhasta.

Sirkan kaura-nokkosleipä

7 dl vettä
2 rkl hienonnettua korianteria tai venkolia
1-2 tl suolaa
50 g hiivaa
2 dl pakastettuja nokkosia
n. 1 kg hiivaleipäjauhoja
300-400 g kaurajauhoja

Vesi, hiiva ja mausteet sekoitetaan. Sulatettu nokkonen lisätään joukkoon. Taikina alustetaan melko kovaksi ja siitä leivotaan kolme pitkää leipää. Leivät voidellaan piimällä ja paistetaan kypsikksi n. 200°:ssa.
Lähde:Lehtonen, Ullan yrtit - Luonnon hyötykasvien keruu- ja käyttöopas.

Ulla Lehtosen nokkosleipä

7dl vettä
½ l (noin 350 g) rukiinjyviä, jotka jauhetaan esim kahvimyllyssä
noin 60 g tuoreita nokkosia ( eli noin litran verran lehtiä ja hentoja varsia)
50 g hiivaa
1 rkl kuminoita
1 tl mineraalisuolaa
noin 16 dl hiivaleipäjauhoja

Vesi ja jauhetut jyvät sekoitetaan ja seos jätetään turpoamaan yön yli (10-12 tunniksi). Nokkosia saksitaan hiukan ja lisätään vesi-ruisseokseen. Mukaan lisätään hiiva, mausteet ja hiivaleipäjauhot. Taikina vaivataan hyvin ja siitä leivotaan kohottamatta kolme pitkää leipää. Kohotetaan pellillä, voidellaan piimällä ja paistetaan noin 50 min 200°:ssa.
Lähde:Lehtonen, Ullan yrtit - Luonnon hyötykasvien keruu- ja käyttöopas.

Lehtivihreäkeksit

n. 5 dl grahamjauhoja
2,5 rkl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
½ tl suolaa
1tl soodaa
20 g margariinia
1 dl maitoa
1 kanamuna
2 rkl lehtivihreäjauhetta

Kaikki kuivat aineet sekoitetaan kylmään margariiniin. Maito ja muna lisätään ja kaikki sekoitetaan nopeasti. Taikina kaulitaan leivinpaperille, jaetaan leivinpyörällä neliöiksi ja paistetaan 225°:ssa.
Lähde:Lehtonen, Ullan yrtit - Luonnon hyötykasvien keruu- ja käyttöopas.

Leipurin tyttären aamiaisleipä

7 dl haaleaa maitoa tai vettä
2 dl ryöpättyjä ja silputtuja nokkosia
2 tl kuminoita
1-2 tl suolaa
50 g hiivaa
5 dl ohrajauhoja
3 dl ruisjauhoja tai kauraryynejä
12 dl talousvehnäjauhoja

Maito, nokkoset, kumina, suola ja hiiva sekoitetaan, jauhot lisätään ja taikina alustetaan. Taikinan annetaaan nousta, se vaivataan uudelleen ja siitä leivotaan kolme pitkää leipää. Leivät kohotetaan, voidellaan haluttaessa piimällä ja paistetaan kypsiksi.
Lähde:Lehtonen, Ullan yrtit - Luonnon hyötykasvien keruu- ja käyttöopas.

Nokkos-juurespaistos

500g juuriselleriä
500 g perunoita
6 dl nokkosia
2 rkl voita
2 dl vispikermaa + 1dl maitoa

Perunat ja sellerit kuoritaan ja leikataan hyvin ohuiksi viipaleiksi. Saksitut nokkoset ryöpätään. Keitinvesi kaadetaan pois tai annetaan huonekasveille. Uunivuoka voidellaan, perunat, sellerit ja nokkoset ladotaan vuokaan kerroksittain. Kerrosten väliin voi ripotella halutessaan hieman suolaa. Kerma vaahdotetaan ja maito lisätään vaahtoon. Seos valutetaan kasvisten pinnalle. Vuokaa paistetaan noin 40 min 200°:ssa.
Lähde:Lehtonen, Ullan yrtit - Luonnon hyötykasvien keruu- ja käyttöopas.

Elokuun paistos

noin 700 g kesäkurpitsaa
2 keltasipulia + 2rkl öljyä
½-1 tl karria
1 tl mineraalisuolaa
5 dl keitettyä luonnonriisiä
noin 50 g nuoria nokkosia
1 dl maitoa
1dl kermaa
2 kananmunaa
200 g raejuustoa

Kesäkurpitsat pilkotaan sormenkokoisiksi paloiksi. Paloja keitetään 2-3 min vedessä ilman suolaa. Sipulit silputaan ja kiehautetaan öljyssä, johon karri on lisätty. Nokkoset kiehautetaan ja valutetaan, keitinvesi kaadetaan pois. Riisi, sipuli, nokkoset ja suola sekoitetaan. Munat vispataan kevyesti kermamaidon joukkoon, seokseen lisätään raejuusto. Riisiseos ja kurpitsa sekoitetaan ja kaadetaan voideltuun paistinvuokaan. Muna-raejuusto seos kaadetaan joukkoon. Paistosta kypsennetään 200°:ssa asteessa noin 40 minuuttia.
Lähde:Lehtonen, Ullan yrtit - Luonnon hyötykasvien keruu- ja käyttöopas.

Peruna-villivihannessalaatti ja seitsemän kastikevaihtoehtoa

7-10 dl keitettyjä perunoita viipaleina tai kuutioina
2 dl nuoria vuohenputkia tai
3 dl nuoria voikukan lehtiä, joista on poistettu lehtiruodit
tai 1 dl nokkos- ja 1dl poimulehtisilppua

Kastike I:

2 dl kermaviiliä tai A-piimää
1 dl tillisilppua
sipaus suolaa ja pippuria
5-10 retiisiä viipaleina

Kastike II:

pienehkö tuore kurkku pieninä kuutioina
1-2- valkosipulin kynttä pienenpieninä paloina
(suolaa)
3 dl A-piimää (Valuta kokeeksi piimää tunnin verran suodatinpaperin läpi ja käytä vain massa kastikkeeseen!)

Kastike III:

manteli- tai pähkinärouhetta tai auringonkukansiemeniä
(suolaa), pippuria
persiljasilppua
2 rkl kylmäpuristettua öljyä (+ 1 rkl vettä)
salaatin lehtiä, joiden päälle peruna-villivihannesseos asetellaan

Kastike IV:

2 dl maustamatonta jogurttia, kefiiriä tai A-piimää
2-3 rkl omenasosetta
½-1 rkl raastettua piparjuurta
½rkl sinappia

Kastike V:

2 dl kermaviiliä tai A-piimää
1 rkl chilikastiketta
2 dl purjosilppua tai ruoho-, viher- tai kiinalaista ruohosipulia
1 dl tilliä tai persiljaa tai molempia
(suolaa)

Kastike VI: "Heikin kevyt ranskalainen"

3 dl lämmintä vettä + 2 tl sokeria ja 1 tl suolaa
0,75 dl viinietikkaa
0,5-0,75 dl löljyä
1tl HP-kastiketta
3 tl sinappia
(hiukan sitruunamehua)
1 kookas valkosipulinkynsi puristettuna

Suolan ja sokerin annetaan sulaa lämpimään veteen. Muut aineet lisätään ja kastike sekoitetaan tasaiseksi. Jos kastiketta käytetään salaatin lehtien kanssa, lisätään se salaattiin vasta ruokailtaessa. Peruna- ja kaalisalaatteihin se lisätään valmistusvaiheessa. Kaalisalaatteihin lisätään lisäksi runsaasti silputtua tilliä.

Kastike VII: Lehtikaalikastike

2 dl kermaviiliä
2 dl lehtikaalisilppua
1-2 dl raejuustoa
1 dl purjosilppua tai ruohosipulia
2 pientä herkkukurkkua hyvin pieninä palasina

Kastikeaineet sekoitetaan ja sitä tarjotaan raasteiden ja esimerkiksi villivihannessalaattien mausteena. Se sopii myös salaatinpohjaksi, jolloin lehtikaali vaihdetaan voikukan lehtien ja kaalin seokseen.
Lähde:Lehtonen, Ullan yrtit - Luonnon hyötykasvien keruu- ja käyttöopas.

Nokkoskeitto

6 perunaa
1 pieni purjo vihreine osineen
3 dl vettä
4 dl maitoa
1 dl kermaa
1 l ( noin 50-60 g) tuoreita nokkosia kiehautettuna
(suolaa)
muskottipähkinää tai korianteria

Perunat ja purjo keitetäänvedessä pehmeiksi, nokkoset lisätään ja seos soseutetaan. Maito, kerma ja mausteet lisätään ja keiton annetaan kiehahtaa. Kuuma keitto höystetään persiljasilpulla ja auringonkukan siemenillä.
Lähde:Lehtonen, Ullan yrtit - Luonnon hyötykasvien keruu- ja käyttöopas.

Sieni-nokkospannu

2-3 rkl öljyä 2 hienoksi hakattua keltasipulia
5-7-dl pilkottuja tatteja, haperoita tai kanttarelleja
1 pieni pehmeäkuorinen kesäkurpitsa
1 dl ranskankermaa tai kermaviiliä tai smetanaa
1 dl silputtua tilliä tai persiljaa 1 l ( n. 55 g ) nokkosia
mineraalisuolaa

Nokkoset huuhdotaan, kiehautetaan ja saksitaan pieneksi. Keitinvettä ei käytetä. Sipulit kuullotetaan öljyssä. Sienet ruskistetaan erikseen. Kesäkurpitsa leikataan pieniksi kuutioiksi. Sienet ja kurpitsa lisätään sipulin joukkoon kypsymään noin 5 minuutiksi. Nokkonen neste ja mausteet lisätään ja ruokaa kypsennetään vielä muutama minuutti.
Lähde:Lehtonen, Ullan yrtit - Luonnon hyötykasvien keruu- ja käyttöopas.