Mänty

Pinus sylvestris
Pinaceae-heimo (Mäntykasvit)

Aihkimänty, havupuu, honka, hyötymänty, janhus, jouhipuu, kangaspetäjä, kartti, kokkohonka, lylymänty, metsämänty, nurmipuu, näre, petäjä, raitamänty, rapahonka, räkähonka, suopetäjä, verimänty

Tall
Scotch pine (Scots pine)
Kiefer

Piirroskuva suurempana
Valokuva

Yleiskuvaus

Mänty on luontaisesti kuivien kankaiden valoa vaativa havupuu. Se kasvaa lähes koko Suomessa aivan pohjoisempia tuntureita lukuunottamatta. Suomen männyt jaetaan eri ilmastorotuihin, joista Etelä- ja Keski-Suomessa kasvava suorarunkoinen pohjoismainen rotu on metsätaloudellisesti tärkein. Etelärannikolla kasvava keskieurooppalainen rotu on väärä- ja lyhytrunkoinen, ja sen neulaset ovat pitkiä ja sinihärmäisiä. Pohjois-Suomessa kasvavalla rodulla, lapinmännyllä, lyhyet ja vaakasuuntaiset oksat ovat muotoutuneet lumituhoja hyvin sietäviksi. Lapinmännyn rungossa on paljon sydänpuuta, mikä tekee siitä mm. halutun paneelipuun. Kasvupaikkavaatimukset eivät männyllä ole kovin korkeat: se sietää kuivuutta, märkyyttä, köyhää maaperää, happamuutta ja kylmyyttä. Osittain tähän on syynä symbioosi monien eri sienilajien kanssa, joiden rihmasto ympäröi männyn juuria lisäten niiden veden- ja ravinteidenottokykyä monikymmenkertaisesti. Männyn kukinta on kesäkuun alkupuolella, jolloin puun alaoksien hedekukinnoista lähtee lentoon keltaista siitepölyä pölyttämään muiden puiden yläoksien emikukintoja. Oman puun siitepöly ei emikukille kelpaa. Kukkien kehittyminen täysikasvuiseksi kävyiksi vie aikaa vuoden verran ja siementen valmistumiseen menee vielä lähes toinen vuosi niin, että emikukkaan kehittyvät siemenet ovat valmiita tuulen kuljetettaviksi kevättalvella yli puolentoista vuoden kuluttua hedelmöityksestä. Mänty suojaa haavansa pihkalla, joka estää tautien ja tuholaisten iskeytymisen puuhun. Erityisen runsaasti pihkaa muodostuu kuolevan puun runkoon. Tätä käyttivät hyväkseen entisajan tervanpolttajat, jotka kuorivat polttoon tarkoitetut puut osittain muutamaa vuotta ennen kaatamista. Männyn kuoriosan pihkasta valmistetaan tervan lisäksi pikiöljyä ja tärpättiä.

Käyttö ravintona

Männynneulasissa on erittäin runsaasti C-vitamiinia, noin kuusinkertaisesti appelsiineissa oleva määrä. Männynneulasista tehty tee tai mehu on virkistävä juoma silloin tällöin nautittuna. Pitkäaikaisessa käytössä neulasten sisältämät haihtuvat öljyt voivat olla haitallisia. Kuoren alla olevasta nilasta saadaan pettua.

Ruokaohjeet

Käyttö rohtona

Männynkerkistä tehty tee sopii rohdoksi yskän ja muiden hengitystievaivojen hoitoon. Sen sisältämät antiseptiset haihtuvat öljyt parantavat tulehduksia ja edistävät yskösten irtoamista. Hartsit vaikuttavat hien- ja virtsaneritystä lisäävästi. Myös kävyt sisältävät haihtuvia öljyjä ja hartseja. Pienistä keskenkasvuisista nuppumaisista kävyistä tehtyä keitettä (n. 30 g käpyjä litraan vettä) on käytetty sisäisesti yskän ja keuhkoputkentulehduksen hoitoon sekä höyryhengitettynä nuha- ja hengitystievaivoihin sekä suun ja nielun tulehduksiin. Männynkävyistä tehdyn uutoksen on nykytutkimusten mukaan todettu ehkäisevän bakteerien, virusten, loisten sekä kasvainten kasvua. Lähinnä tutkimuksia on tehty japanilaisella valkomännyllä (Pinus parviflora). Sen kävyistä tehty uutos on todettu jopa tehokkaammaksi influenssaviruksia vastaan kuin yleisesti käytetty lääke amantadiini. Neulasista tislattua männynhavuöljyä on käytetty mm. hieronta- ja kylpyöljyissä reumaattisten vaivojen hoitoon. Männynpihka on ollut hyvä lääke kansan keskuudessa märkiviin haavoihin ja kynsien tulehduksiin. Vuorimännyn (Pinus mugo) rohdosvaikutukset ovat samanlaiset kuin kotimaisen männyn.

Varoitukset

Männyn sisältämät pihka-aineet voivat suurempina annoksina ärsyttää munuaisia. Mahahaavasta kärsivien on oltava myös varovaisia männyn suhteen. Pitkäaikainen käyttö ja yliannokset voivat aiheuttaa painostavan olon ja verenpaineen laskua. Puhdasta eteeristä öljyä on käytettävä varoen ja vain ulkoisesti, kuten muitakin eteerisiä öljyjä.

Kansanperinne

Kauppayrtti