Basilika, kansanperinne

Kustaa Vaasan aikoihin 1500-luvun puolivälissä Tukholman kuninkaalliseen puutarhaan ostettiin leipäkuminan, iisopin, salvian siementen lisäksi myös basilikaa. Basilikaa ei kuitenkaan ostettu mausteeksi: ajan lääketiede väitti basilikan auttavan pahoinvoinnissa, päänsäryssä ja reumatismissa. Kylmälle aran kasvin viljelyä on kokeiltu myös Suomen puolella. Tukholmalainen "Hushållnings Journalen" kertoi 1792 että basilika menestyy hyvinä kesinä Oulun korkeudella.

Basilika ei levinnyt kansan keskuuteen, eikä sillä ole ollut suomalaisessa kansanperinteessä sellaista sijaa kuin eteläisemmissä maissa, joissa se on inspiroinut monia tarinankertojia.